keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Harjoitus tekee mestarin

Lupasin viimeeksi, että kerron työharjoitteluista, mitä ollaan Makeup Mondossa päästy tekemään. On mielestäni ihan mahtavaa, kun opiskelujen ohella pääsee jo kunnolla tositoimiin. Kun perusteet on hallussa, voi jo rohkeasti lähteä mukaan oikeille meikkikeikoille. Ja tekemällähän sitä oppii parhaiten. Itse olen ainakin oppinut paljon näistä harjoitteluista. Samalla on päässyt tutustumaan, minkälaisia erilaisia vaihtoehtoja meikkaajan työssä onkaan. Tämän työn monipuolisuus onkin todella kiehtovaa.



Olimme tekemässä Eilakaislan yrityskuvauksiin meikkejä.





Hair and Beauty messuilla olimme tekemässä Evagardenin osastolla pikameikkejä.
 



Naistenpäivänä olimme Tikkurissa tekemässä pikameikkejä Seppälän ja Apteekin Idun meikeillä.




Makeup Mondo oli myös mukana tekemässä hyvää, kun luokkatoverini Irina Renfors järjesti hyväntekeväisyys iltaman Sairaalaklovnien hyväksi. Olimme mukana meikkaamassa tapahtumassa esiintyviä artisteja.

Tässä oli hieman harjoitteluista, missä ollaan jo oltu ja paljon on vielä lisää tulossa. Innolla odotan muunmuassa tulevia muotinäytöksiä, missä ollaan mukana! Niistä varmasti myöhemmin lisää. :)

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Rakkaudesta lajiin

Lujaa tahtia ollaan menty eteenpäin Makeup Mondo koulussa. Kohta kaksi kuukautta takana ja edelleen vaan ihmetyttää, että voiko koulussa oikeasti viihtyä näin hyvin. Kai se on sitä kun on vihdoin löytänyt elämään sen ammatin mitä haluaa oikeasti tehdä. Olen todella täynnä intoa ja oppimisen halu on kova. Kokoajan vaan haluaa oppia lisää ja imeä itseensä kaiken tiedon tästä alasta.

Olen yleensä ollut se meikattava osapuoli, mutta nyt kun onkin itse meikkaaja, niin näkee kaikki asiat eritavalla. Ennen meikit oli vain meikkejä. Meikattavana ollessa ei pahemmin kiinnittänyt huomiota mitä sinne naamaan laitettiin, nyt sitä katsookin ihan uudella perspektiivillä.

Koulussa on ehditty oppia jo kaikenlaista. Kerron seuraavaksi kuvien kanssa, mitä kaikkea ollaan ehditty opiskelemaan.

Huulimeikki

Kauniin ja kestävän huulimeikin hyvä oppi on pohjustaa huulet meikkivoiteella, jonka jälkeen vielä puuteroida ne. Sen jälkeen on hyvä rajata huulet rajauskynällä, jolloin symmetrinen muoto on helpoin työstää. Huulimeikissä haastavinta onkin saada huulet mahdollisimman symmetrisiksi. Rajauksen jälkeen levitetään huulipuna ja halutessaan voi lisätä huulille huulikiillon.

Omassa meikissä käytän usein myös vain huultenrajauskynää ja siihen päälle sipaisen huulikiiltoa. 


Harjoittelimme huulien tekoa punaisella värillä, jotta teko olisi mahdollisimman tarkkaa ja haastavaa, sillä punaisessa värissä pienetkin virheet näkyy.


Tässä toisillemme tekemät huulimeikit, ei hassumpaa aloittelijoilta! ;)


Päivämeikki

Päivämeikissä on tärkeää että pohja on kevyt ja kuulas, ei missään nimessä liian raskas. Silmät tulee myös meikata hillitysti.



Tässä kuvat tekemästäni päivämeikistä.


Ja kuten kouluihin luonnollisesti kuuluu myös kokeita, niin oli meillä myös päivämeikki koe. Kokeeseen kuului tehdä ennen kokeen aloittamista layout, minkä mukaan toteutettiin päivämeikki, sekä hiusten ehostus. Aikaa meikkiin ja hiuksiin oli annettu 45 minuuttia.



Päivämeikki kokeen arviointia.



Kuvat päivämeikki kokeen lopputuloksesta.


Joe Blasco

Pääsimme tutustumaan Joe Blascon tuotesarjaan, kun meikkitaiteilija Milla Stenman oli koulullamme esittelemässä sarjaa.


Saimme myös heti kokeilla Joe Blascon meikkejä toisillemme. Itse ainakin tykästyin näihin heti kättelyssä.



Joe Blascon tuotteilla tekemäni pohja.


Iltameikki

Iltameikissä on tärkeätä, että meikki on kestävä, jotta se pysyy kauniina koko illan. Valot ja varjot tehdään usein nestemäisillä, jotta kesto olisi pidempi. Meikki saa olla vahva ja näyttävä.

Iltameikistä meillä oli myös koe, mihin kuului ennen kokeen aloitusta tehdä layout. Layoutin mukaan tuli toteuttaa iltameikki ja laittaa hiukset. Aikaa meikkiin ja hiuksiin oli annettu 1h 15min. Itselleni aika tuntuu vielä haastavan lyhyeltä. Sekä luomivärien muotoilussa kaipaan vielä harjoittelua.




Kuva iltameikki kokeen lopputuloksesta.


Naturel meikki

Naturel meikissä pohjan saa olla todella kuulas ja läpikuultava. Poskipunalla voi tuoda sporttista lookkia ilmeeseen. Kulmakarvat ei tule olla liian piirretyn näköiset. Silmämeikki hyvin kevyt. Huulille riittää huulirasva tai väritön huulikiilto.


Kuva tekemästäni naturel meikistä ja hiukset laitettu sopimaan sporttiseen lookkiin.



Ensi kerralla kerron super kivoista työharjoitteluista, mihin ollaan päästy jo mukaan. :)

Saa myös ehdottaa postaus toiveita! <3

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Minun kauneusrutiinit

Tällä kertaa kerron minun kauneusrutiineista, joihin olen lähestulkoon jäänyt niin sanotusti koukkuun. Edellisessä postaukessani kerroinkin hiustenpidennyksistä, ja se on myös ehdottomasti yksi keuneusrutiineistani. Mutta, nyt kerron mitä muita minulla on, hiuslisäkkeiden lisäksi.

ITSERUSKETTAVA
 Olen aina miettinyt, että jos saisin yhden toiveen, joka liittyisi ainoastaan ulkonäköni muuttamiseen. Toiveeni olisi ehdottomasti kestorusketus. Olen luonnostani todella vaaleaihoinen, enkä koe ihonväriäni yhtään kauniiksi. Minun ihotyyppini ei myöskään rusketu kunnolla auringossa, joten minulta vaatisi pitkä aika saada edes pieni kiva päivetys auringossa maatessa. Eikä liika aurongonotto ole hyväksi, varsinkaan kun en helposti rusketu. Enkä myöskään suosi solariumeita, pidän niitä vaarallisina, enkä suosittelisi etenkään ketään vaaleaihoisia käyttämään niitä.

Onneksi kuitenkin on terveellinen vaihtoehto, eli itseruskettavat! Olen jäänyt totaalisen koukkuun itseruskettavien lotraamiseen. Koska rakastan päivettyneen näköistä ihoa itselläni, olen valmis lotraamaan itseruskettavien kanssa lähes viikoittain. Kuulostaa varmaan turhalta, mutta minulla vain on todella paljon itsevarmempi olo, kun minulla on rusketus päällä, vaatteetkin näyttävät tuolloin paremmalta. Itseruskettava on kuitenkin vähän työläs, kun se ei kuitenkaan kestä yleensä viikkoa pidempää, ja minulla se lähtee myös vähän läiskittäin eli on hetki kun se näyttää melko rumalta, mutta onneksi sen saa aika helposti kuorittua pois, jonka jälkeen sen voi taas levittää uudestaan.

Minun edoton lemppari tuote itserukettavissa on Vita Liberatan itseruskettava voide. Väri näkyy välittömästi iholla, joten tuote on helppo levittää, ilman että jää rajoja tai valkoisia kohtia. Levitän voiteen aina levityskintaalla, mikä on lähes välttämätön, jotta kädet eivät värjääntyisi, sekä jäljestä tulee todella siistiä kintaalla. Levitän voiteen yleensä 2-3 kertaa eri päivinä, jotta saan halutun lopputuloksen. Voide myös kuivuu todella nopeasti. Itse levitän yleensä voiteen juuri ennen nukkumaan menoa, mutta olen myös levittänyt sen juuri ennen juhlia, eikä ole haitannut menoa. Vita Liberataa löytyy muun muassa Stockmannilta. Itse käytän sävyä Dark.



RAKENNEKYNNET
En ole koskaan pitänyt kämmeniäni kovinkaan nätteinä, eikä omat kynteni pysy kauaa siistissä kunnossa. Kynteni katkeilevat tai lohkeilevat, eikä mitkään kynsilakat tunnu pysyvän kynsissä päivää pitempään. Ja kun lakka kuluu, ei sitä aina jaksa heti korjata tai poistaa kynnestä, joten muutaman päivän kynnet näyttävät epäsiiteiltä, eikä huolitelluilta.

Nyt olen siis jäänyt koukkuun rakennekynsiin, mitkä tuovat itselleni heti paljon naisellisemman ja huolitellumman olon. Sekä ne on niin helpot. Ei tarvitse muutamaan viikkoon huolehtia juuri ollenkaan kynsistä, ja siistinä pysyy. Niiden kauneudesta puhumattakaan. On ne vaan niin kivan näköiset. Pituudenkin saa itse päättää, itse en halua pitää liian pitkiä, jotta ne ei ainakaan häirtsisi minua mitenkään. Itselleni on laitettu rakennekynnet akryylillä.

Minulle kynnet tekee todella lahjakas ja ammattitaitoinen Anna Karelskaia, joka työskentelee tällä hetkellä Ruoholahdessa Calytte kauneushoitolassa. Anna on tehnyt kynsiä jo 8 vuotta, sekä on myös 2009 suomenmestaruus juniori. Annalle voi varata ajan suoraan numerosta 045 630 8500, sekä minun kautta tulleet asiakkaat saavat palvelusta -10%.





RIPSIPIDENNYKSET
Varmasti monenkin naisen kauneusrutiineihin kuuluvat ihanat ripsipidennykset. Itse rakastan tätä keksintöä, helpottaa niin paljon laittautumista. Eikä tosiaan monesti edes vaadi mitään laittautumista, kun on nuo ripset jo tuomassa eloa kasvoihin. Minulla on aika normaalit omat ripset, mutta ilman ripsaria todella värittömät ja näkymättömät. Ja nykyään jos olen ilman ripsipidennyksiä, tuntuu olo jotenkin kaljulta. Eli voisin sanoa, että tähänkin olen jäänyt koukkuun. Ripsipidennyksissä on myös ihanaa kun pituuden ja kaarevuuden voi valita. Sekä haluaako klassiset vai volyymit. Nyt olen pitempään suosinut todella pitkiä ja tuuheita ripsiä. Sekä volyymiripsiä. Eli minulla on ollut melko luonnottomankin pitkät, mutta olen tykännyt näistä.

Minun vakiopaikkani ripsien laitossa on ehdottomasti paras ja ammattitaitoisin XL-Lashes, ja minun ripseni tekee todella lahjakas Claudia. Nyt minulla on ollut volyymit ja pituutena 15 ja kaarevuutena D. XL-Lashesin toimipisteitä on kaksi, toinen on Vallilassa osoitteessa Mäkelänkatu 16, 00510 Helsinki ja toinen, missä itse käyn ja missä Claudia tekee on Jätkäsaaressa osoitteessa Juutinraumankatu 6a, 00220 Helsinki.





Tässä oli minun tärkeimmistä ja pidempi aikasimmista kauneusrutiineistani. Mikäli heräsi mistä vain jotakin kysyttävää, vastailen mielelläni kysymyksiin. :)


perjantai 4. maaliskuuta 2016

Tukkaremontti

Olen jo pitkään käyttänyt hiustenpidennyksiä. Oma hiukseni on tyypillistä suomalaista hiuslaatua, eli hentoa ja ohutta. Eikä omat hiukseni myöskään kasva kovinkaan pitkäksi. Teippipidennyksiä olen käyttänyt jo useamman vuoden. Nyt minulla oli kuitenkin teipeistä lähes vuoden tauko. Sen ajan käytin hiuksissani halutessa klipsipidennyksiä. Nyt sai kuitenkin riittää klipsit. Päädyin taas teippeihin. Ne on vaan niin helpot. Eikä oma hiukseni ole juurikaan teippipidennyksistä vaurioitunut, en ainakaan ole itse huomannut mitään. Teippipidennyksestä saa myös tehtyä todella luonnollisen lopputuloksen, itselleni ainakin tähän mennessä parhaiten sopivat pidennykset. Päätin myös vaalentaa hiuksiani lisää. Tykkään itse tästä vaaleammasta tosi paljon, kun minulla oli pitkää värjättynä tyvi tummaksi. Sekä sen jälkeen oli hiuksissani vähän aikaa hieman tummempi blondin sävy. Nyt on kuitenkin kiva olla taas ihan blondi. Minulle on nyt varmaan about kuuden vuoden ajan vaalennettu pelkällä raidoituksella. Nyt päätimme kuitenkin kampaajani Tyckin kanssa, että laitetaan koko päähän värinpoisto Wella blondor jauheella, jotta saatiin tukasta mahdollisimman puhtaan värinen. Aikasemmin olin halunnut nimenomaan raidoittamalla säilyttää luonnollisuuden, nyt kuitenkin halusin vähän pois siitä luonnollisemmasta väristä. Värinpoiston jälkeen laitettiin taitto sävy Wellan koleston perfektilla. Kaikissa vaiheissa käytettiin Olaplexia. Värjäyksen jälkeen myös napsastiin pikkasen latvoista huonoja pois. Sitten päästiin laittamaan teippejä päähän. Minulle laitettiin Ribella By Jasminen teippipidennykset. Pidennykset oli uutta vaaleampaa väriä 101, mitä oli juuri saapunut Ribellalle. Pituutena halusin tottakai mahdollisimman pitkät eli 61cm. Ribellan teipeissä on ihanaa kun niissä on tilatessa valmiiksi teippi kiinni hiuksissa. Nopeuttaa työtä huomattavasti.

Luottokampaajani on jo pidemmän aikaan ollut todella lahjakas Tycki, joka työskentelee Detailed Beauty Salongissa. Detailed Beauty Salon on todella viihtyisä paikka, juuri remontoidussa tilassa, mikä sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varressa osoitteessa Mannerheimintie 21-23 C 00250 Helsinki. Todella ihana ja osaava henkilökunta osaa kuunnella asiakkaan toiveita ja toteuttaa nämä. Itse olen aina poistunut tyytyväisenä, ja odotukset on jopa ylitetty. Tyckin töitä voi myös seurailla Facebookissa ja Instagramissa nimellä HairByTycki. Sekä Detailed Beauty Salon löytyy myös molemmista nimellä DetailedBeautySalon.

Mikäli haluat myös varata ajan minun luottopaikkaani, saat alennusta -10% mainitsemalla minut! <3

Tässä kuvat vaihe vaiheelta:

 Hiukset ennen värjäystä.






Hiukset värinpoiston, taitto sävyn sekä Olaplexin jälkeen.




 Ribella By Jasminen teippipidennykset, pituus 61cm, väri 101.




 Teippipidennysten laittoa.





Ja voilá, tässä lopputulos!